Ennen lounasta Narayani halusi vielä näyttää paperin värjäystä, ja hän käytti samaa systeemiä, millä mekin olemme värjänneet kangasta koulussa. Sain tuon kauniin paperin muistoksi.
Halusin myös antaa jotakin, koska minut oli otettu niin hyvin vastaan tehtaalla. Vein levyn suomasta suklaata, ja jokaiselle naiselle kaksi vihreää lasista rannerengasta. Olen aika ylpeä itsestäni, kun osasin sanoa jokaiselle nepaliksi: kiitos, pikkusisko Hira tai kiitos, isosisko Gobini.
Bahini-Subathra, pikkusisko Subathra kutsui minut lounaalle vanhempiensa taloon, joka on ihan tehtaan vieressä. Subathra asuu itse perheensä kanssa kauempana. Vanhempien taloa kutsutaan muuten nimellä maiti, äidin talo. Talon kellarissa asui kaksi vuohta! Sitten kiivettiin muutama kerros ylöspäin, jossa äiti, isä, Subathran veljen vaimo ja lapsi olivat jo syömässä. Minulle tarjottiin vasta paistettua leipää, sellaista rieskanoloista, ja kasvismuhennosta. Voi hyvä ihme, että vauva oli suloinen pikku pallero! Vauvan äiti oli opettaja paikallisessa koulussa, ja puhui hyvää englantia. Subathran äiti hoitaa vauvaa sillä aikaa kun äiti on töissä. Tänään oli kuitenkin vapaata koulusta, koska oli marttyyrien muistopäivä.
Menin lounaan jälkeen vielä hetkeksi tehtaalle, ja Binu tahtoi näyttää minulle ravintolan, jonka hänen perheensä omistaa. Ravintola oli lähellä bussipysäkkiä, ja kävelimme yhdessä alas kylästä. Yritin kyllä sanoa, että olen jo syönyt, mutta hän istutti minut keittiön puolelle, ja laittoi ruokalistan eteeni. Nepalilainen kasvispitsa ei ollut hullumpaa laisinkaan. En saanut maksaa, vaikka yritin. Ja lisäksi Binu vielä saattoi minut bussille, ja estelyistäni huolimatta maksoi matkani. Tällaista vieraanvaraisuutta en ole kokenut ennen. Ihmiset antavat vähästäkin, ja olen saanut olla kunniavieraana. Ihan kuningatarfiilis!
Kotimatkalla pysähdyin Ekantakunassa, missä tehtaan kauppa sijaitsee. Tein pienen tilauksen, koska haluan tuoda Suomeen nepalisiskojeni tekemiä tuliaisia. Sovin omistajan kanssa, että saan hakea tilauksen tehtaalta, jotta voin vielä hyvästellä naiset. Jätin heille jo yhteystietoni, ja sainkin jo muutaman kaveripyynnön Facebookissa. Narayanilla ei ole edes kännykkää, mutta sain hänen numeronsa. Hän oli aidosti surullinen, kun lähdin. Lupasin soittaa hänelle joskus. Voi kun voisin ottaa hänet mukaan, vaikka kotiapulaiseksi, maksaisin ilolla tuplapalkan!
Meitä on tällä hetkellä viisi vierasta täällä majatalossa, kaksi amerikkalaista lääkäriopiskelijaa, jotka tekevät töitä paikallisessa sairaalassa. Alle kolmekymppisiä miehiä, Devon ja Tom nimeltään. Toinen on ensiavussa ja toinen ortopedisellä puolella. Aika mielenkiintoisia tarinoita he kertovat, näkevät paljon sellaista, mistä ovat vain lukeneet oppikirjoista. Sitten eilen tuli myös amerikkalainen Sharon, joka on ollut täällä aiemmin puoli vuotta. Hän tekee töitä ilmastonmuutokseen liittyvän projektin parissa. Äärettömän mielenkiintoisia keskusteluja on ollut tuolla Saritan keittiössä. Tänään päivällisellä lääkäripojilla oli auki minun lainaamasi kirja ja kartta Annapurnan alueen vaellusreiteistä, ja he lähtevät sinne viikoksi. Korkein paikka heidän suunnittelemallaan reitillä on noin 5400 metriä. Se on melkein yhtä korkealla kuin Everest Base Camp. Ehkä ehdin itse kävelemään Pokharan alueella pariksi päiväksi, vaelluksen aika on sitten myöhemmin. Hauska nähdä muiden innostus. Ehkä täytyy myöhemmin tulla tänne uudestaan kuuntelemaan poikien vaellustarina.
Vauva on kyllä kuin nukke :)
VastaaPoistaTarinoissasi on paljon samaa mitä itse olen kokenut; mukava siis lueskella.