Aamulla Sarita saattoi minut bussille. Bussiin voi nousta ihan mistä vaan, ja niitä kulkee ihan koko ajan. Rahastajat hyppäävät välillä bussista ulos ja huutelevat jatkuvasti samaa hassua litaniaa ohikulkijoille. Tiesin, että minun pitää jäädä pois Sitapailan risteyksessä, saman kehätien varrella Kathmandun itäpuolella. Matkan pituus on ehkä seitsemän kilometriä, mutta se kesti kolme varttia. Bussista noustuani soitin Lokta Paper Craftin omistajalle, joka lupasi hakea minut. Istuin ja katselin ohikulkevia ihmisiä, komeinta näkemääni kukkoa, ja pientä poikaa, jonka äiti möi tupakkaa ja makeisia ohikulkijoille. Poika oli ehkä kolmevuotias. Hän tanssi välillä itsekseen, karkaili äidiltään, pissasi maahan ja teki sitten kepillä hauskoja kiemuroita kosteaan maahan. Suloinen poika. Siinä hän vietti pienellä betonialustalla koko päivän, näin heidät uudestaan takaisin tullessani.
Tämä pomo tuli sitten tunnin päästä soittonsa jälkeen. Hän vei minut noin kilometrin päähän, Sitapailan kylään. "Tehdas" sijaitsi ison talon pihassa suuressa katoksessa. Siellä oli pitkien pöytien ääressä kymmenisen hymyilevää naista ja katoksen toisessa päässä muutama mies. Yksi miehistä puhui englantia, ja naiset olivat hyvin kiinnostuneita minusta. Yhtä ja toista juteltiin päivän aikana, vaikka kielimuuri oli korkea. He halusivat kuulla perheestäni ja työstäni. Onneksi minulla oli muistikirjassa lasten valokuvat.
Urakkana oli valmistaa tuhat kappaletta kirjoja loktapaperista. Kirjat menivät Saksaan hyväntekeväisyysjärjestölle. Kirjan sivut oli jo leikattu ja laitettu valmiiksi nippuihin, tänään tehtiin kansia.
Miesten tehtävänä oli leikata pahvit oikean kokoiseksi. Sen jälkeen joka työvaihetta teki yksi tai kaksi naista. Kannet tehtiin rypytetystä paperista, ja tätä rypytystä teki kaksi naista. Yksi nainen laittoi liimaa kannen viiteen eri osaan. Minun tehtäväni oli liimata osat paperille oikein. Sain kehuja, että opin nopeasti. No, homma oli todella helppo. Seuraavaksi paperin reunat leikattiin pois, kuten kulmatkin, ja paperi käännettiin ja liimattiin nurjalle puolella. Siis vähän niinkuin kontaktimuovin laittaminen. Sen jälkeen nimen kohdalle tehtiin aukko, siihen liimattiin muovi ja teksti.
Opin pari sanaa nepalia: amma (äiti), buba (isä) ja didi (isosisko). Opin muutakin, mutta unohdin saman tein. Todella vaikea kieli! Esimerkiksi yhden käsityökaupan nimi on Sana Hastakala. Kana Sastamala, hana kasta sala. Kaikki kuulostaa samalta!
Lounasta syötiin kahdelta, minulla oli eväät mutta naiset halusivat jakaa omastaan. Istuimme piirissä, ja kaikki halusivat minun maistuvan heidän ruokaansa. Kanan jätin väliin, muu oli oikein hyvää. Aivan ihana puhelias nuori nainen Naraeni (näin hän lausui nimensä, en tiedä miten se kirjoitetaan) halusi ruokatauolla esitellä kylää. Hän huuteli kaikkiin taloihin ja ihmiset tulivat tervehtimään minua. Kävimme myös heidän temppelissään. Pysähdyimme myös toisen työntekijän kotona, joka tarjosi minulle vastapaistettua leipää. Tämä Naraeni oli kuin aurinko. Ihana mennä sinne vielä kahdeksi päiväksi, vaikka työ onkin yksitoikkoista. Toivottavasti opin muutaman uuden sanan.
Paljon muutakin kerrottavaa olisi, miljoonia yksityiskohtia. Sain erityiskohtelua, minulle tarjottiin teetä moneen kertaan, saatettiin vessaan, syödessä muut istuivat maassa mutta minulle tuotiin jakkara.
Jouduin lähtemään varhain, kolmen maissa, ja Naraeni kysyi kulmat kurtussa, että eikö minun ole hyvä olla täällä? Vakuuttelin, että kyllä on, mutta minun piti lähteä hoitamaan asioita kaupunkiin.
Eilen sain mailia lentoni peruuntumisesta, ja päätin hoitaa asian kuntoon heti. Sainkin lennon edelliselle illalle, mikä on ihan hyvä. Asian selvittämisen jälkeen otin taksin Pataniin, ja tuo matka oli sellainen, että välillä oli pidettävä silmät kiinni. Liikenne on ihan uskomatonta. Harvoin ihminen kaipaa sellaista asiaa, kun liikennevalot.
Kävin kotimatkalla Patan Durbar-aukiolla, joka on Unescon maailmanperintökohde. Uskomaton temppelialue. Täytyy käydä ajan kanssa joku toinen päivä.
Mahtavaa nähdä ja kokea tekstiesi ja kuviesi kautta, kuinka olet solahtanut sinne kuin kala veteen. Tiesin, että kuljet niin avoimin silmin, että saat kerätyksi itsellesi valtavan pääoman tietoa,taitoa ja tunnelmia. Kolmessa päivässä olet kokenut jo enemmän kuin moni muutamassa kuukaudessa. Iloa ja varjelusta jokaiseen päivääsi!
VastaaPoista