Olen matkustanut ennenkin, monta kertaa. Viisumiakin on tarvittu. Mutta ne ovat olleet lentokenttäviisumeja, eli joko koneessa tai kentällä täytetään melko simppeli paperi. Sitten vaan leima passiin ja menoksi.
Intia olikin sitten erilainen asia. Sunnuntain 28.12. Keskisuomalaisessa oli pieni juttu otsikolla "Muutos Intian viisumikäytäntöön", ja siinä kerrottiin, että ennen reissua on hankittava elektroninen matkustuslupa netissä. Hyväksytyn luvan kanssa mennään sitten koneeseen, ja saadaan viisumi maahan saapuessa. Ajattelin tämän toimivan myös omalla kohdallani, kunnes Intian suurlähetystön sivuilla selvisi maahantuloluvan olevan voimassa vain 30 päivää. Ja kun sellainen pitää olla Suomessa koneeseen pääsemiseksi. Ja kun 30 päivää ei riitä minun matkaani varten: lupa loppuisi jo ennen Intiaan menoa.
Soitin Finnairille, ottavatko kyytiin pelkillä jatkolentolipuilla, vaiko miten pitäisi toimia. Virkailija ei tiennyt, eikä asia selvinnyt pomolta kysymällä. Hän lupasi selvittää asiaa, ja soittaa takaisin. Tämä tapahtui eilen aamupäivällä. (Soittoa ei muuten kuulunut, vieläkään). Päätin sitten jonkun tunnin odoteltuani soittaa suoraan suurlähetystöön puhelinajalla, pääsin kuin pääsinkin läpi. Vastaus oli selvä: tarvitsen turistiviisumin, joka on voimassa kuusi kuukautta. Selvä juttu.
Suurlähetystöllä oli oikein selkeät suomenkieliset sivut, ja ohjeet viisumin hakemiseen. Olin lukenut niitä läpi jo aiemmin, mutta silloin en huomannut "pienellä printattua": postin kautta viisumin hakeminen kestää 3-4 viikkoa, ja lähetystövirkailijankin mukaan olin myöhässä. Ainoa vaihtoehto saada viisumi ajoissa (vaikka matkaan on vielä yli kaksi viikkoa) on käydä viemässä viisumihakemus liitteineen (kuitti maksusta ja todistus matkavakuutuksesta, sekä tietenkin passi) henkilökohtaisesti Kulosaareen.
Hakemuksen täyttäminen oli oma kuvionsa. Kysyttiin melko monenlaista äidin ja isän syntymäpaikasta lähtien. Täyttö onnistui kyllä suomenkielisten ohjeiden avulla. Vaikka kielitaitoni on ihan kohtuullinen, niin ihan kaikkea en olisi osannut ilman suomenkielisiä apuja, ja silloinkin raavin välillä päätä. Intian viisumiin ei muuten käy tavallinen passikuva, vaan sen pitää olla neliön mallinen ja rajauskin on hiukan erilainen. Kävin ottamassa kuvat joku viikko sitten, ja ihmettelin ensin kuvaajan kysymystä, mihin kuvia tarvitsen. Onneksi hän kysyi, en tosiaan tiennyt tuosta mitään. Tällä kertaa en näyttänyt kuvassa vankikarkurilta, vaan lähinnä jättiläiskäärmeen nähneeltä.
Viisumihakemuksen käsittelyyn piti varata vähintään 5-6 työpäivää, ja nyt on kuulemma vielä ruuhka-aikakin, joten aika saattaisi pidentyä siitäkin. Siksi oli lähdettävä Helsinkiin melko lailla heti. Tänään heräsin siis viideltä, kittasin kahvit ja muutsiet (nuorimman tyttäreni nimitys vaikeasti lausuttavalle aamujuomalleni) ja hyppäsin bussiin. Matka Jyväskylään sujui rattoisasti, kollegan vaimo sattui nousemaan samaan autoon, ja pääsin kertomaan tulevasta matkastani. Remonttiasiatkin yhdistivät aamutuimaan.
Matkakeskuksella istahdin odottamaan Picnicin aukeamista. Hetken päästä kahvilaan tuli vanhempi rouva, joka kysyi myyjältä lippujen ostamisesta, toimisto oli vielä suljettu. Myyjä neuvoi rouvan automaatille, mutta hän hiukan hädissään sanoi, ettei tule niiden kanssa toimeen. Tarjosin rouvalle apua, ja saimme ostettua hänelle lipun Tampereelle. Ystävätärtään oli lähdössä tapaamaan Pispalaan. Mukavat turinatuokiot pilkkimisestä, ikäeroista, nykytekniikasta oli tämän Irenen kanssa. Muistettiin siinä lopuksi esittäytyäkin. Rouvalla oli ikää 79 vuotta.
Junassa kirjoittelin näyttötutkinnon portfoliota, siinä olikin oikein rauhallista ja hyvä keskittyä. Kotona kun tulee mieleen aina yhtä ja toista, kun pitäisi koneelle istahtaa. Portfolio täytyy rutistaa kasaan ennen lähtöä, ja se on tämän päivän jälkeen hyvällä mallilla. Kotimatkallakin sitä kirjoittelin Tampereelle asti, sitten oli niin ahdasta kiskobussissa, ettei läppäri enää mahtunut polvelle.
Olihan se päivä, 14 tuntia yhden paperinivaskan takia. Mutta junassa on hauska matkustaa, oikeasti. Matkustaminen on aina tuonut sellaisen hetkellisen vapauden tunteen, josta nautin kovasti. Olin Helsingissä yhteensä 3,5 tuntia, ehdin siskon kanssa jopa lounastamaan. Se olikin ilo: tapaamme seuraavan kerran pääsiäisenä, kun hän tulee Saksasta taas kotimaahan. Tapasin myös Lillin, joka oli juuri tullut Thaimaasta, aika hehku oli silmissä kun kertoi reissutarinaa. Olihan jokunen muukin mainitsemisen arvoinen hetki, mutta jääköön mainitsematta.
Parasta matkassa on nousta junasta omassa pihassa. Junaliikenne luo ihan ainutlaatuisen lisän täällä asemalla asumiseen. Se rytmittää päivää sopivasti, ja kun ulkoa kuuluu saapuvan junan humina, sitä havahtuu huomaamaan, että nythän alkaa olla jo
A) heräämisen aika vapaapäivinä/ päiväkotiin lähdön aika (klo 8)
B) lounaan valmistamisen aika (klo 11)
C) päiväkahvin aika (klo 13)
D) päivällisaika (klo 17)
E) iltapala (klo 19)
F) nukkumaanmenoaika (klo 22)
Juna F on mennyt tunti sitten. Olen herännyt viideltä. Hammasharja kutsuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kommentistasi!