Tänään yhdessä töitä tehdessämme selvisi lisää siitä, että maailma ei tosiaan ole valmis.
Teimme samaa kirjaprojektia kuin eilen, ja sain kuulla olevani "very talented", kun osasin laittaa kaksi nappia reikiin. Ei sen enempää työstä, muuta kuin että istuin naisten kanssa seitsemän tuntia tekemässä yksitoikkoista sarjatyötä. Kuitenkin olosuhteet olivat ihan hyvät ja tunnelma vielä parempi. Mutta sitten uskalsin kysyä palkkaa.
Ymmärtääkseni kyseessä on reilun kaupan mandaatilla toimiva pitkäikäinen yritys. En tiedä, mitä nepalilaisesta kuuluisi ansaita kuussa. Nämä naiset kertoivat saavansa 5000 rupiaa. Se on 45 euroa. Jotenkin toivon, että tässä olisi ollut kysymyksessä kielimuuri, mutta kun kysyin, mitä he toivoisivat saavansa, niin vastaus oli 9000-10000. Edellisenä päivänä omistaja haki minut paikalle, ja kertoi Thaimaan matkoistaan. Nyt ei ole tarkoitus mustamaalata ketään, mutta aion kysyä täällä olevilta suomalaisilta, miltä tilanne kuulostaa, ja voidaanko siihen puuttua ilman että naiset joutuvat ongelmiin. Miehet tienaavat enemmän, vaikka tekevät käytännössä samaa työtä, tosin eri työvaihetta.
Palaan asiaan myöhemmin, kun tiedän lisää. Mutta jäi vihainen ja surullinen olo.
Paljon iloisia asioitakin tänään. Opin kaikkien naisten nimet! Rama, Andi, Narayani, Subhatra, Majhu, Hira, Parbati, Sabina, Bishnu ja Binu istuivat kanssani saman pöydän ääressä. Miehistä muistan osan, Sunil, Naresh ja Ram. Olen ylpeä itsestäni, että edes muutamia sanoja tarttui mieleen taas tänään.
Päivän rytmi tehtaalla on sellainen, että töt aloitetaan puoli kymmenen. Kahdelta on lounastauko, ja puoli kuudelta työt loppuvat. Silloin alkaakin jo olla hämärä. Välillä saatetaan käydä vessassa, mutta muita taukoja ei ole. Työn lomassa jutellaan, joku saattaa laulaakin. Tunnelma on hyvä, eikä liian kiireinen. Koska tahti on sopiva, en oikeastaan itsekään kaivannut taukoja. Toista on sitten, kun työ jatkuu kuutena päivänä viikossa, eikä lomia juurikaan ole.
Sain tänään uuden nimenkin: didi-Anna. Se tarkoittaa isosisko-Annaa. Minulla on nyt kymmenen sisarta Nepalissa, mutta yksi on kyllä ihan erityinen. Ehkä se johtuu siitä, että hän osaa puhua englantia jonkin verran, mutta hän on myös todella sydämellinen ja aidosti kiinnostunut minusta. Hänen nimensä on Narayani, ikää 31 vuotta. Tänään hän toi naapuritalosta minulle lounasta, jonka hänen äitinä oli valmistanut. Se sisälsi perinteistä nepalilaista ruokaa, käytännössä pop corneja ja soijapapuja. Lisäksi oli jotain kasvishöystöä, ja yksi naisista antoi perunapöperöä. Minä puolestani tarjosin suomalaista hapankorppua. Illalla tehtaalle tuli käymään myös Narayanin tytär, kohta kahdeksanvuotias koululainen. Hän istui pitkään vieressäni ja auttoi työssä. Tein myös hänelle letin. Miten kauniit, paksut hiukset, sievä ja suloinen tyttö!
Lähden tästä pian päivälliselle majataloon keittiöön. Aamulla Sarita kertoi, että he ovat omavaraisia riisin suhteen, eli sadekaudella, kun turisteja on vähän, he viljelevät riisiä. Heillä on myös pelto, jossa he kasvattavat monenlaisia kasviksia, tällä hetkellä valkosipulia. Hieno homma, tosin pelto on ihan tässä lähellä, eli saasteisella kaupunkialueella.
Muutamia kuvia päivästä. Kuvissa on myös uusi pikkusiskoni Narayani tyttönsä kanssa.
Upean upea Magnolia kukkii lähelläsi-onko se siellä niin arvostettu puu,kuin meillä kukkana?Käytetäänkö sitä mihinkään? Tuoksu?
VastaaPoistaTarja