En ollut ikinä edes kuullut Janakpurista, ennen kuin Päivi kertoi minulle olevansa menossa sinne työmatkalle. Minulle avautui mahdollisuus päästä mukaan. Janakpurista netti toimi ainakin "hotellissamme" ihan surkeasti, ja jos netti toimikin, ei toiminut sähkö. Joten oikeastaan koko viikon eiliseen asti olin ilman mahdollisuutta päivittää blogia.
Koska työskentelin kahdessa eri paikassa, kirjoitan niistä erikseen.
Nepalin eteläosassa ja Intian pohjoisosassa elää maithili-kansa. Heillä on oma kielensä, joka taitaa olla Nepalin toiseksi puhutuin kieli. Maithileilla on oma maalaustapansa, jota pääsin opiskelemaan alkuviikosta. Tulimme perille Janakpuriin maanantaina 2.2. iltapäivällä, ja lähdin heti tutustumaan Päivin työpaikalla oleviin maalareihin.
Maalaukseen piirrettiin ensin viivottimen avulla kehykset, jotka koristeltiin. Näin kymmeniä erilaisia koristeluja. Sitten keskustaan hahmoteltiin perinteisiä kuvioita, jotka ovat ihanan naivistisia. Kuvat kertovat usein naisten ja perheiden arjesta: niissä kuvataan häitä, kotitöitä, puutarhan hoitoa ja kotieläimiä. Omaa silmääni miellytti eniten nimenomaan eläinhahmot, ihmiset olivat aika kummallisen näköisiä. Enkä olisi osannut niitä maalatakaan. Päätin maalata lintuja, jotka istuvat puussa. Maalauksesta tulikin sitten meidän perhekuva!
Ensimmäisen kokonaisena päivänä pääsin hahmottelemaan keskiosan kuvia. Työ hahmotellaan siis lyijykynällä, ja sitten maalataan värialueet. Sen jälkeen kuviot rajataan mustalla kapealla viivalla, joskus käytetään rajauksessa myös muita värejä. Lopuksi tehdään paljon pieniä yksityiskohtia, ja kuva onkin ihan täynnä katsomista. Isojen taulujen maalaus saattaa kestää viikkojakin.
Maalauksessa käytettiin loktapaperia. Lisäksi naiset maalasivat saviastioita, peilejä, tarjottimia ja kankaita. Upein näkemäni työ oli pelkällä punaisella maalattu todella yksityiskohtainen maalaus ohuelle silkkikankaalle.
Maalausprosessi oli todella hidas, mutta suorastaan nautinnollinen. Vaikka työllä on tietyt raamit, saa luovuutta käyttää lähes rajattomasti sommittelussa ja värien valinnoissa. Minä tein omasta työstäni paljon vähemmän riemunkirjavan kuin paikalliset, ja silti siitä tuli värikäs. Olen oikeasti aika ylpeä maalauksestani, en ole yhtään harrastanut piirtämistä tai maalausta.
Harvoin on myös mahdollisuutta saada keskittyä johonkin työhön yhtä tarkasti ja antaumuksella. Kanssani työskentelevät naiset eivät puhuneet englantia, mutta eivät juuri puhuneet keskenäänkään, joten oli todella rauhallista ja mahdollisuus syventyä työhön. Mietin maalatessani välillä perhettäni, välillä milloin mitäkin, ja välillä en yhtään mitään. Maalaaminen oli suorastaan henkinen kokemus, sellainen meditatiivinen tila. Varmaan moni kuvataiteita harrastava tunnistaa tämän tilan.
Hieno on sinun maalaus!!!
VastaaPoista