Vahabatiikin valmistus

Pääsin tutustumaan vahabatiikin tekemiseen tarkemmin, kun batiikista vastaava lepralähetyksen työntekijä vei minut erään perheen kotiin. Koti oli pieni tiilimökki komeiden talojen takapihalla Patanin eteläosassa.

Talossa oli yksi huone, ehkä 12 neliötä. Sinne mahtui pieni keittiö, kaksi sänkyä ja lattialla oli tyyny istumista varten. Toisella sängyllä makasi halvaantunut mies, ja hänen vaimonsa istui lattialla tekemässä töitä. On aika vaikea kuvailla, miltä tuntuu astua tuollaiseen kotiin. Tietysti herää sääli, mutta toisaalta nainen esitteli ylpeänä työtään, ja pystyy elättämään itsensä ja miehensä. Tosin leipä on hyvin kapea. Annoin heille repustani mantelipussin kiitokseksi.

Nämä ovat niitä mieleenpainuvia hetkiä. Nepalilaiset osoittivat vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä, vaikka olosuhteet olivat haastavat.

Vahabatiikin tekniikasta sen verran, että kuva luonnostellaan lyijykynällä kankaaseen. Sitten värit lisätään yksi kerrallaan niin, että vahalla suojataan ne kohdat, joiden ei haluta värjääntyvän. Näissä perhoskuvissa oltiin jo loppuvaiheessa. Oksat värjättiin ruskealla, jonka jälkeen koko työ peitettiin vahalla. Kuivumisen jälkeen kuvaa taitellaan sieltä täältä niin, että vaha halkeilee. Lopuksi työ värjätään mustalla, jolloin siihen tulee vahabatiikille tyypilliset mustat ohuet viivat. Monivaiheinen tekniikka, ja todella kauniita töitä tekivät. Näitä haluaisin kantaa kassikaupalla Suomeen. Ja kyllä tuonkin, Vivamon porukka pääsee askartelemaan ihania Nooan Arkki-kortteja.

Kuvien lataaminen on niin hidasta, että taidan laittaa ne myöhemmin. Nyt olen jo lähtenyt Nepalista, ja pari päivitystä on tulossa vielä menneiltä päiviltä, kunhan saan kuvat mukaan.

Nahkatöitä, huopaa ja vahabatiikkia

Tällä viikolla vierailukohteenani on ollut Lepra Missionin toimipiste Patanin eteläpuolella. Tarkoitus on ollut perehtyä heidän valikoimaansa, ja toimittaa tietoa Store of Hopelle, joka miettii uusien tuotteiden ottamista valikoimiinsa.

Lepra Mission työllistää ihmisiä, joita lepra on koskettanut joko henkilökohtaisesti, tai läheisen kautta. Kyseessä ei ole mikään Raamatun aikaan jäänyt kammottava sairaus, vaan se vammauttaa edelleen ihmisiä pysyvästi. Täälläkin voi nähdä Thamelin nurkalla kerjäämässä miehen, jolta sairaus on vienyt sormet ja varpaat.

Nahkatuotteet ovat järjestön päätuote. He valmistavat erilaisia laukkuja ja lompakoita usean ihmisen työpajassaan. Osa laukuista on kankaisia, mutta niissä on jonkinlaista viimeistelyä nahkasta. Työn jälki näyttää hyvältä, ja valikoimakin laaja. Yksi ainoa laukku oli sellainen, jonka ostaisin heti. Mutta järjestö pystyy valmistamaan myös asiakkaan suunnittelemia malleja.

Huovutuspuolella tehdään samaa kun muuallakin, kasseja, tossuja, tyynynpäällisiä jne. Huovutuksen parissa työskenteli kolme naista.

Minuun suurimman vaikutuksen teki vahabatiikkituotteet. Myynnissä oli kortteja, kirjanmerkkejä ja erikokoisia tauluja. Osa oli ihan kamalia, mutta osa kerrassaan kauniita sekä väritykseltään että kuvioinniltaan. Huomenissa pääsen katsomaan vahabatiikin tekemistä. Siitä sitten lisää myöhemmin.

Poon Hill-trek

Useat teistä lukijoista ymmärrätte selittämättä, miksi on pakko päästä vaeltamaan. Erityisesti jos on eksynyt Nepaliin. Niille, jotka eivät ymmärrä, en aio selittää :)

Aika oli tietysti rajallinen, ja olin kuullut tästä vaelluksesta jo ensimmäisessä majapaikassani Kathmandussa. Pokharan alueella on aivan uskomattomat vaellusmahdollisuudet, tunnetuin reitti on varmaan Annapurna Circuit, joka on muutaman viikon juttu. Sitten on ABC, Annapurna Base Camp-vaellus, joka kestää reilun viikon. Molemmissa noissa vaelluksen korkein kohta on noin viidessä ja puolessa kilometrissä.

Teoriassa ABC-vaelluksen pystyisi tekemään muutamassa päivässä, mutta vuoristotaudin riskin takia se on mahdotonta. Oikeastaan tuo minun tekemäni vaellus on riskit huomioon ottaen paras, jolla pääsee lähelle vuoria tuossa aikataulussa. Minun oli myös otettava opas, koska olin liikkeellä yksin. Opas oli majapaikkaani, Karma Guest Housen omistajan veljenpoika. Alimmassa kuvassa ovat omistaja, ja nuori silmälasipäinen oppaani, Prakash. Mukava kaveri, puhui hyvää englantia, mutta sain kävellä pääasiassa ihan rauhassa: hän pysähtyi jatkuvasti juttelemaan tuttujen oppaiden ja paikallisten kanssa. Minä taas kävelin monta tuntia yhdessä nuorten kiinalaistyttöjen kanssa, juttelin ruokapöydässä kymmenien ihmisten kanssa. Ja sanoin namaste ainakin viidellesadalle vastaantulijalle.

Lähtöpaikka Nayapul, jonne pääsee Pokharasta reilussa tunnissa bussilla tai taksilla, on tuhannen metrin korkeudessa. Ensimmäisen päivän vaellus kesti kuutisen tuntia, ja lopussa oli 3600 luonnonkiviporrasta. Käytännössä tuo porrasosuus oli saman korkuinen, kuin jos kapeat portaat nousisivat Saanalle sen jyrkempää sivua. Ja samaa polkua ihmisten kanssa kantoivat aasit sementtisäkkejä, eläviä kanoja ja coca-colaa turisteille! Ensimmäinen yöpaikan, Ulleri, oli 2020 metrin korkeudessa.

Toinen päivä oli melkein lepopäivä tuohon verrattuna, neljä tuntia ja 800 metriä korkeuseroa. Majapaikka Ghorepani, josta oli jo aivan järisyttävät näkymät. Majatalon terassilta aukeni näkymä kohti maailman seitsemänneksi korkeinta vuorta, Dhaulagiriä, jonka korkeus on 8167 metriä. Ghorepanin ja Dhaulagirin välissä olevan laakson pohjalla oleva joki on tuhannen metrin korkeudessa, eli käytännössä tuo vuori kohoaa ympäristöstään seitsemän kilometriä. Mahtanee olla maailman korkein, jos ajatellaan tuota kokonaiskorkeutta. Aivan aivan hämmentävä näky!

Kolmantena päivänä herättiin ennen viittä, koska tarkoitus oli nousta viereiselle Poon Hill-kukkulalle katsomaan auringonnousua. Sää oli tosi vaihteleva, pilvet ilmestyivät kuin tyhjästä ja hävisivät yhtä
nopeasti. Tuon tunnin kiipeämisen ja laskeutumisen jälkeen mentiin aamupalalle. Matka jatkui kohti Ghandrukin kylää, polku nousi enimmillään Deurali Passin kohdalla 3200 metriin. Tuon jälkeen tuli vastaan ongelma, polku metsän siimeksessä oli lumen ja jään peitossa. Se oli todella liukas, ja en uskaltanut lähteä pienen yrittämisen jälkeen jatkamaan. Useat ihmiset tekivät saman ratkaisun, ei ollut järkeä riskeerata kun ei ollut välineitä tuollaista keliä varten. Tuossa kohdassa seuraani liittyi nuori punahiuksinen ranskatar, Amandine, jonka ystävä päätti jatkaa matkaa eteenpäin. Palasimme siis samaa tiedä Ulleriin. Päivän pituudeksi tuli yhdeksän vaellustuntia, kartalla korkeuseroa 1200 metriä, mutta käytännössä paljon enemmän.

Neljäntenä päivänä jaloissa alkoi jo tuntua, ja päivä alkoikin noiden samaisten portaiden laskeutumisessa. Edellisyön sade oli tehnyt portaista yhdessä mudan ja aasinsonnan kanssa varsin haastavat, mutta selvittiinhän siitä. Loppu olikin sitten helppoa taivalta, tosin jalat eivät antaneet ottaa ihan normaalin mittaisia askeleita. Vaellusaika tunteina reilut neljä, korkeuseroa kilometri.

Lyhyestä virsi kaunis. Olen väsynyt mutta onnellinen ihminen. Vain Martsa puuttui.

Tiibetiläinen mattotehdas

Tiedättehän legendaariset tiibetiläiset matot? Jossa on miljoona solmua neliömetrillä, noin osapuilleen? Pääsin tänään kokeilemaan sellaisen kutomista tiibetiläisten pakolaisleiriin mattotehtaassa Pokharan pohjoispuolella.

Matto tehdään ohuesta villalangasta, ja mallit näyttävät ihan kirjoneulemalleilta. Onnistuisi varmaan sinänsä minultakin, mutta kestäisi loppuelämän. Kylläpä tänään oli tuo kutoja valtavan vikkeläsorminen. Hän teki nukan metallisen tangon ympärille, ja sitten käytti luhana sellaista kummallisen näköistä piikkikampaa, jolla ronskisti löi langat paikoilleen. Ehkä kuvat kertovat enemmän, oli tosi vaikea saada kuvia kun tekijä oli niin nopea.

Samalla retkellä näin myös munkkeja ja rukousmyllyjä.

Children Nepal

Pääsin tutustumaan Children Nepal-nimiseen järjestöön ja heidän tuotantoonsa tällä viikolla. Tämä olikin sellainen vähän ammattimaisempi ja harkitumpi paikka. Järjestö palkkaa naisia, joilla ei ole kunnon koulutusta, eikä varaa laittaa lapsiaan kouluun. Tarkoituksena on siis vaikuttaa ratkaisevasti naisten ja lasten tulevaisuuteen.

Järjestöllä on varsin hyvät tilat, ja todella monipuolinen mallisto. Se sisältää monenlaisia leluja, roolivaatteita, käsinukkeja, t-paitoja, kirjanmerkkejä... Valikoimaa on vissiin kolmensadan erilaisen tuotteen verran.

Suomeenkin täältä on tuotu leluja, mutta ilmeisesti niissä on ollut jonkin verran laatuongelmia. Manager Dilly Sharma pyysi minua käymään läpi heidän tuotteensa, ja esittämään näkemyksiäni niistä. Heillä on kova halu saada tilauksia myös Skandinaviasta, ja meidän asiakkaamme ovat varsin laatutietoisia.

Osa tuotevalikoimasta oli sellaista, jota en itse missään nimessä ostaisi. Mutta mukana oli tosi mukavia leluja, ja monessa oli oikeasti hauska suunnittelu ja hyvä viimeistely. Kuitenkin lasten leluiksi tarkoitetut tuotteet eivät erityisesti saumoistaan tuntuneet kovin vahvoilta, ja itse asiassa yhdessä ostamassani sammakossa olikin reikä.

Minua pyydettiin myös ideoimaan uusia tuotteita.

Pohdin näitä kysymyksiä, ja esitin seuraavia ehdotuksia (aloittaen tietysti kehumalla heidän tuotteitaan, työskentelyolosuhteita ja niin edelleen):

Ehdotin, että tuotteita ei kannattaisi täyttää niin koviksi vanulla, jotta saumat kestäisivät paremmin. Kangas oli myös ohutta, ja oli puhetta, että he kokeilisivat vähän paksumpaa kangasta ja leveämpiä
saumanvaroja. Värien valinnassa kerroin suomalaisten mieltymyksistä melko yksinkertaiseen
väritykseen. Oli myös puhetta hoito-ohjeiden lisäämisestä tuotteisiin, kuten myös materiaalien.

Paikassa ei ollut varsinaista kauppaa, mutta siellä oli "show room", jossa tuotteisiin saattoi tutustua, ja tehdä tilauksia ja ostoksia. Ehdotin, että huonetta voisi organisoida uudelleen, koska tavarat olivat osittain sekaisin. Esimerkiksi pöydällä oli iso laatikko, joka oli täynnä pieniä kivoja avaimenperiä, joita oli monenlaisia. Eli asiakkaan piti kaivaa koko laatikko läpi nähdäkseen mitä se sisälsi. Ehdotin
pienempiä laatikoita, joissa jokaisessa olisi vain yhdenlaista tuotteita. Aika itsestäänselvää ehkä meille. Mutta esimerkiksi käsinukkeja oli useassa eri paikassa. Aika pienellä vaivalla huoneesta saisi kivan ja selkeän.

Suunnitteluun en halunnut itse puuttua. Ehdotin, että he voisivat antaa naisten ja heidän lastensa
 piirtää ehdotuksia uusista tuotteista. Vaikka järjestää suunnittelukilpailun, jossa parhaat palkittaisiin. Lapsethan ovat ihan parhaita lelusuunnittelijoita!